Sisältöön Takaisin ylös Palaute
 
 
 

Eettiset toimikunnat

Tutkimuslain mukaan ennen lääketieteelliseen tutkimukseen ryhtymistä on tutkimussuunnitelmasta saatava riippumattoman eettisen toimikunnan myönteinen lausunto. Eettinen ennakkoarvio on pakollinen kaikissa lääketieteellisissä tutkimuksissa. Hankkeiden arviointityö perustuu ennen kaikkea voimassa oleviin säädöksiin sekä muihin tunnustettuihin eettisiin periaatteisiin.

Riippumaton eettinen toimikunta arvioi, onko tutkimus suunniteltu eettisesti hyväksyttävällä tavalla siten, että tutkittaville ei aiheudu tarpeetonta haittaa tai riskejä tutkimukseen osallistumisesta. Tutkittavan turvallisuus, asema ja oikeudet ovat erityisesti huomion kohteena arvioitaessa suunnitelman eettisyyttä. Erityisen tärkeää on arvioida tieteellisiä perusteita sekä tutkittavalle annettavien tietojen ja suostumusmenettelyn asianmukaisuutta.

Eettisen toimikunnan tehtäviin ei sen sijaan kuulu varsinaisen luvan myöntäminen tutkimuksen tekemiseen. Toimikunta antaa lausunnon, jonka tutkimusluvan myöntämisestä päättävä taho on velvollinen ottamaan huomioon.

Suomessa lakiin perustuvia eli virallisia eettisiä toimikuntia ovat valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta TUKIJA sekä alueelliset eettiset toimikunnat. Jokaisella yliopistollista sairaalaa ylläpitävällä sairaanhoitopiirillä tulee olla vähintään yksi toimikunta. Helsingin- ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on Suomen suurimpana piirinä tällä hetkellä kaikkiaan neljä toimikuntaa.

 

30.09.2010